Haikeat jaahyvaiset Pippurin perheelle, jonka vanharouva ei millaan olisi halunnut paastaa meita lahtemaan, vaan keitteli vain lisaa kahvia taksin jo odotellessa kadulla. Jostain kumman syysta saimme paahame lahtea pikkukaupunki Coloniin, joka todellakaan ei ole turistien Kuuban TOP 100 -listalla. Kohteen suosiosta kertoo jotain se, etta bussilipun myyja sanoi meita hulluiksi ja ettei siella maalla mitaan ole.

Saavuttuamme perille kysyimme lahimmalta rouvalta, tietaako han yhtaan kotimajoituspaikkaa. Rouva Daisy vei meidat ainoaan paikkaan jonka tiesi, mutta se oli tarkoitettu vain kuubalaisille. Meilla kun oli tama pieni lapsi mukana, isantavaki teki pienen poikkeuksen ja suostui hieman lakia kiertaen majoittamaan meidat (myos paikallisten hinnoilla eli noin neljasosa siita mita ollaan yleensa maksettu).

Meidat kutsuttiin myos kaymaan Daisyn kotiin tutustumaan hanen taiteilijapoikiensa maalauksiin. Daisyn leikkiessa mielissaan Maijan kanssa (Maija oli taas kuin kotonaan) me katselimme Luanin maaluaksia ja kuuntelimme hanen vuodatustaan siita, kuinka han haluaisi ulkomaille. Lisaksi saimme kutsun tulla syomaan heille illalla.

Paivalla kiertelimme tata tuppukylaa, joka vaikuttaa ihan kaupungilta vehreine keskusaukioineen. Turisteja ei ole muita kuin me. Paikkarien jalkeen vietimme oikein miellyttavan illan Daisyn ja Juanin kanssa. Ja ruokakin oli hyvaa. Vastapainoksi Hugo Pippurin vallankumous ja sosialismihehkutukselle saimme kuulla nuorempien sukupolvien vahan eriavan mielipiteen maan tilasta. Hulluus kannatti, oli oikein mukava tutustua taas uusiin kuubalaisiin ja nahda heidan elamanmenoaan. Edelleen jaksamme hammastella naiden ihmisten ystavallisyytta naita vieraita kohtaan.