Keskiviikko oli mita mainioin paiva menna tavoittelemaan reissun kolmatta vesiputousta Kuuban ainoan vuoristojarven Hanabanillan seutuville. Ja tahan mainioon paivaan ei parempaa kyytia voisi saada kuin Ladakyytia. Putoukselle paastaksemme meidan piti vuokrata moottorivene kuskeineen ja ajaa veneeklla reilu tunti. Matka oli melkoinen elamys, koska jopa suuren parinan ystava Maija oli ihmeissaan kovaaanisesta (yllatys yllatys) 50-luvun moottorista. Itse putous oli suht vaatimaton nain kuivan kauden lopuksi, mutta ylivoimaisesti paras hyppelypaikka tahan mennessa. Samalla kun innokkaat suomaliset hyppivat ja pulikoivat luonnonaltaassa, kuubalaiset raavaat miehet tarisivat ja valittivat rannalla kylmaa vetta. Paluuvenematkalla poikkesimme maalaiskotiruokalassa vetaisemassa reisuun parhaat pihvit nassuumme samalla kun koko suku ihmetteli poydan ymparilla Maijan itsenaista ruokailua.

Illalla Hugo jatkoi tarinointiaan vallankumouksesta ja sen jalkeisista ajoista niin perusteellisesti, etta talon vanharouva nukahti viereiseen tuoliin valittaen, etta samoja juttuja on kuultu jo 50 vuotta. Tarinoiden ohessa naimme lisaa valokuvia ja saimme muistoksi talta vanhalta vallankumoukselliselta hanen meille signeeraamansa Che Guevaran kuvalla varustetun kolmen peson setelin.